Todellisuus saamelaispolitiikassa

Kun lukee saamelaiskäräjien puheenjohtajan blogi- ja muita kirjoituksia, ei voi muuta kuin todeta, etteivät ne kerro saamelaiskäräjien politiikan todellisesta tilasta ja tavoitteista juuri mitään uutta. Saamelaiskäräjien suurin uhka itselle ja muille on sen statuksettomiin saamelaisiin kielteisesti suhtautuva asenne, siis sen oma suhtautumistapa. Saamelaiskäräjät harrastaa statuksettomiin saamelaisiin kohdistuvaa syrjivää politiikkaa; mitään oikeutusta sillä moiseen ei ole. Etnisten saamelaisten verisukulaiset ovat olleet saamelaiskäräjien vihamielisen politiikan tärkein kohde jo vuosikausien ajan. Miten voidaan hyväksyä sellaisen puolustelu ja selittely?

Saamelaiskäräjät ei kunnioita neuvottelualttiutta, joustavuutta tai periksi antamista. Sellaista pitää pikemminkin hyväksi käyttää. Saamelaiskäräjien poliittisella johdolla on kaksi todellisuutta: kielletty ja virallinen, virtuaalinen todellisuus. Virallinen on virtuaalitodellisuus, jota ei vallitse ja jota ei ole. Kielletty todellisuus on se, jossa eletään ja jonka useimmat ovat kyenneet havaitsemaan. Todellisuudet ovat niin kaukana toisistaan, että niitä on vaikea ymmärtää.

Toisinaan sanotaan, että saamelaisia voi ymmärtää ainoastaan vitsien ja viinan kautta. Vain niillä voitaisiin kuroa umpeen reaalisen, kielletyn ja virallisen todellisuuden välinen pohjaton kuilu. Käräjien onni on ollut, ettei osa poliitikoista elä reaalimaailmaa eikä kykene tunnistamaan tosiasioita monessakaan muussa asiassa.

Saamelaisalueella eletään luontaistalouden ja alkuteollisuuden asteista aina huipputeknologiaan. Paljon mainostetusta heimoasteesta ei ole enää mitään jäljellä toisin kuin Klemetti Näkkäläjärvi väitöskirjassaan väittää. Ns. saamelaisten kotiseutualueella ovat yhteiskunnan kaikki kehitysaseet nähtävissä osittain sulassa sekamelskassa keskenään. Saamelaiskäräjien poliittisella johdolla on kovin ohut käsitys siitä, miten tällaista amebamaista kokonaisuutta tulisi johtaa. Sillä ei ole todellista käsitystä siitä, mikä tälle olisi luonteenomaista ja miten kehitystä viedään eteenpäin? Ivalo ja Inari ovat täysin eri planeetalta kuin jotkin syrjäiset alueet Utsjoella tai Enontekiöllä. Ne ovat kuitenkin samaa saamelaisaluetta, olkoonkin, että tämä on kartalle osin sattumanvaraisesti piirretty.

Saamelaisalueen todellista kehitystä hidastaa se, ettei käräjät hyväksy uusimpia historiallisia tutkimustuloksia, eikä historiasta ole tehty tiliä. Tilinteko on edessä ja mitä pitemmälle se lykätään, sitä ongelmallisemmaksi asia tulee. Totuushan ei sitten lopulta pala tulessakaan.

Saamelaiskäräjiä hallitaan hieman kuin heimojen klaanit tekevät, vaikka johtoa kutsutaan hallinnoksi. Vallan pitää klaani, kunnes toinen ryhmä kukistaa sen. Nykyhallinnon toleranssia kokeilevat statuksettomat saamelaiset, demokraattiset ihmiset ja monet muut tahot sekä yhä useammin yhteiskunnallinen keskustelu. Tällä hetkellä johtavalta klaanilta – keitä siihen sitten kuuluukin – puuttuu taustansa, koulutuksensa ja arvojensa vuoksi ymmärrys tai halu ymmärtää kansalaisyhteiskunnan ja sen moniarvoisuuden periaatteita. Se ei kunnioita etnisten ja statuksettomien saamelaisten yhteistä historiaa ja oikeuksia, se ei kunnioita kunnolla myöskään alueella asuvien muidenkaan ihmis- ja perusoikeuksia. Vähintäänkin väitteet ihmisoikeuksista ovat sen mukaan oikeutetutumpia kuin perustuslain perusoikeudet: ihmisoikeudet ovat osa kansallisia perusoikeuksia eikä päinvastoin.

Historialla on paha tapaa toistaa itsensä. Saamelaiskäräjien toiminta vahvistaa tämän. Sellainen ei merkitse hyvää statuksettomille saamelaisille, joiden alkuperäiskansaoikeudet pyritään estämään. Tällainen kertoo vääryyden suosimisesta oman edun vuoksi. Sellainen kertoo myös saamelaiskäräjien moraalisesti heikosta toiminnasta. Saamelaiset tarvitsevat todellisia ystäviä. Historia on kirjoitettava rehellisesti. Väärät teot on sovitettava ja sovittava!

Saamelaiskäräjillä on hyvin mielenkiintoinen tapa kirjoittaa historiaa. Ensin poliittinen johto päättää, miten asiat ovat olleet ja miten niitä tulkitaan ja siitä syntyy saamelaisten historia. Tosiasioilla ei taida kovinkaan huomattavaa merkitystä olla. Epämieluisaa tutkimusta ei oikeastaan ole olemassa, millä se sivuutetaan. Perinne tosiasioiden unohtamiseen on varmastikin velvoittava, perustuuhan saamelaiskäräjien vaatimukset saamelaisten kollektiivisista maaoikeuksista valheeseen ja kuvitelmaan, jolle ei ole näyttöä. Tiedon välitys saamelaisradiossa on valjastettu saamelaiskäräjien propagandan avuksi: monellako etujärjestöllä on tukemaan veropohja toimilleen?. Internet ja kansainvälinen kanssakäyminen avaavat kuitenkin kaikille asiasta kiinnostuneille mahdollisuuden ymmärtää, mistä on kysymys.

Kansa, joka ei rehellisesti uskalla tarkastella historiaansa ja tunnustaa poliittisen johdon tekemiä vääriä tulkintoja, rakentaa hyllyvällä pohjalla olevaa tulevaisuutta. Ne savijalat, joiden päällä koko saamelaiskäräjät makaa, tulevat sortumaan, koska niiden aito korjaaminen merkitsisi suuren valheen paljastumista. Kolhut ovat vähäisempiä, jos se tajuaa sen itse.

Saamelaiskäräjien poliittinen johto ei luota statuksettomiin saamelaisiin. Luottamuksen punnitseminen on ihmisen ja kansan elämisen kannalta ensiarvoisen tärkeä asia. Elleivät statuksettomat saamelaiset osaa nähdä käräjien muodostamaa uhkaa, joutuvat he pahaan vaaraan, toiveissaan ojasta allikkoon. Aiheellinen epäluottamus voi säästää statuksettomat saamelaiset suurilta taloudellisilta tappioilta.

Saamelaiskäräjien luottamusasia on kokonaisuudessaan huonolla tolalla valtion sen salliessa. Se tarvitsee paljon luottamusta ja aidosti rakentavia toimenpiteitä, jotta tapa toimia voisi muuttua. Yksi merkittävä parannustarve on suoraselkäisyys ja rehellisyys statuksettomia saamelaisia kohtaan. Oikeusministeriö on antanut jatkuvasti vääriä signaaleja olemalla muiden kuin saamelaisten oikeuksille hyvin lepsu, periksi antava ja pelkäävä, usein hämmästyttävän asiantuntematon. Eivät saamelaiskäräjien poliittiset johtaja sellaista kunnioita, vaan käyttävät hyväkseen.

Saamelaiskäräjät ei tunnu kantavan huolta niistä keinoista, joihin päämäärään valtion maiden hallinnon siirtämiseksi saamelaiskäräjien yhteyteen päästään. Ehkä hätkähdyttävän tulkinnan tästä voisi vetää: saamelaisten tulee ehdottaa oman historiallisen kehityksen tietäen saamelaisia ympäröiville kansoille, että ne korjaisivat heidän väärät historialliset käsityksensä saamelaisista sellaisiksi kuin saamelaiskäräjät haluaa. Onko saamelaisten kehitys toisille malliksi paras mahdollinen? Saamelaisten kehitystä hidastaa se, ettei ole koskaan tehty rehellistä tiliä menneisyyteen. Tähän asti saamelaisten historiaa on kirjoitettu totuudesta sen erinomaisemmin välittämättä. Voiko tämä linja pelastaa kielellisen vähemmistön?

Hyvin aidosti luottamuksellisten suhteiden lähtökohtana on se, ettei toinen yritä pitää hallussaan toisen omaa, eikä pyri saamaan toiselta yksipuolisia etuja. Saamelaiskäräjillä on maailmassa paljon saavutettavaa, mutta jos luottamus ei lepää aidolla pohjalla, saavutukset jäävät vähiin, kuten on nähty.

Kun saamelaiskäräjät ryhtyy korjaamaan etnisten ja statuksettomien saamelaisten välisiä hiertäviä suhteita normaaliin järjestykseen, on statuksettomilla saamelaisilla suuri ilo parhaalla mahdollisella tavalla edistää väestöjen välisiä suhteita ja monia muita kaikille edullisia asioita. Ikuinen vastakkainasettelu ei ole kenellekään hyväksi, eikä sellainen rakenna yhtään positiivista tulevaisuutta kenellekään. Linjana olemalla lähinnä vain vastaan, vie omat toimintamahdollisuudet ja kaikenlaisen luottamuksen ja uskottavuuden itseltään.

Jouni Kitti