Todellista vaikuttamista vaiko politikointia kotikatsomolle?

tenojoki

Silloin tällöin näkee lehdistä miten saamelaiset ovat kannelleet joko eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille siitä miten viranomaiset ovat jättäneet kuulematta saamelaisia heitä koskevien säädösten valmistelussa tai toimeenpanossa. Hiljattain ovat lehtitietojen mukaan saamelaiskäräjien jäsenet, Aslak Juuso ja Pentti Pieski ovat kannelleet oikeuskanslerille viime keväänä päättyneestä Suomen ja Norjan Tenojoen kalastussopimuksen ja säännön valmisteluprosessista ja siitä, että saamelaisten kanssa ei neuvoteltu.

Sopii kysyä, mistä loppujen lopuksi on kysymys näissä saamelaisten tekemistä kanteluista. Mitä apua niistä loppujen lopuksi on, parantavatko ne niitä epäkohtia joista kantelijat valittavat? Vai onko kysymys vain poliittisen näkyvyyden hankkimisesta, itsensä esille työntämisestä poliittisella areenalla, tavoitteena kotiyleisö eli ne jotka antavat äänensä seuraavissa saamelaiskäräjien vaaleissa?

Mitkä ovat ne perusteet joihin vetoamalla yritetään estää Norjaa ja Suomea neuvottelemasta “saamelaisten pään yli” tässä Tenon kalastussopimuksesta ja kalastussäännöstä? Se selviää varsin pian kun katsoo kahta asiaa, ensinnäkin Norja ja Suomi ovat kaksi itsenäistä valtiota, jotka huolehtivat rajojensa sisällä asuvista kansalaistensa ‒ saamelaiset mukaan laskien ‒ hyvinvoinnista. Kantelijoiden ajattelu kertoo siitä, että ikään kuin Tenojoen jokikalastuksen etujen turvaaminen olisi paljon hohdokkaampaa ja arvokkaampaa kuin sen ulkopuolella tapahtuvan lohenkalastuksen, oli se sitten vuono- tai avomerikalastusta, harjoittivat sitä sitten saamelaiset tai muut. Kantelijat eivät kaikesta päätellen halua käydä aitoa vuoropuhelua muiden Tenon lohta kalastavien ryhmien tai tutkijoiden kanssa. Siitä saattaisi olla enemmän hyötyä kuin kanteluista joita tehdään liput liehuen ja torvet soiden, tosin nykyaikaan sovellettuna eli medianäkyvyyden saattelemana.

Tenon lohen liittyvät kahden valtion suhteet ja ennen kaikkea ekologinen kokonaisuus. Lohen kalastuksen säätely joudutaan järjestämään näistä nousevien reunaehtojen mukaan. On tarkasteltava niitä puitteita joissa lohi elää, lisääntyy ja niitä rajoja jossa sitä kalastetaan. Näitä kalastusbiologisia ja -taloudellisia tosiasioita ei voida sivuttaa tai korvata millään kansallisilla näkökulmilla, eikä saamelainen näkökulma muodosta poikkeusta. Millään osapuolella ei ole veto-oikeutta Tenon lohen elämää ylläpitävän tärkeän järjestelmän romuttamiseksi. Vaikka emme eläkään totalitaarisessa yhteiskunnassa, jossa valtio päättää kansalaisten mielipiteitä kuuntelematta ja heidän etujaan kyselemättä, valtio joutuu monissa asioissa tekemään lopulliset päätökset ja kantamaan niistä vastuun. Valtio ei edusta yksityistä vaan yleistä etua, ja vaikka päätökset eivät aina meitä miellytä, saamme olla kiitollisia siitä että me olemme joka tapauksessa saaneet valita ketkä asioista viime kädessä päättävät. Näin myös Norjassa. Tenon kalastussopimus on kansainvälinen sopimus, ja siksi keskenään neuvottelevat osapuolet ovat olleet Suomen ja Norjan valtiot.

Kaikesta päättäen vaikuttaa siltä, että kantelijat haluaisivat, että saamelaiset pääsisivät yksin päättämään Tenojoen lohenkalastuksesta muista välittämättä. Tähän mennessä ei kukaan liene selvittänyt sitä miten kattavasti saamelaisten edustajat pääsivät olemaan mukana säädösten valmistelussa niihin liittyvine kuulemisineen.
Sinänsä saamelaiskansallinen ulottuvuus on ymmärrettävä, mutta miten suuri merkitys sillä on kahden suvereenivaltion välillä valmistellussa Tenon kalastussopimuksessa, jossa saamelaiset ovat yksi hyödynsaaja muiden hyödynsaajien joukossa. Toisaalta on luonnollista, että kantelijoiden henkilökohtainen kiinnostus, vaalimenestys toiveiden lisäksi, voi kohdistua Teno jokilaakson saamelaiskulttuuriin ja sen henkisiin rakenteisiin, jossa lohella on ollut aikoinaan suuri merkitys.

Toisaalta on luonnollista, että esim. Pieskin henkilökohtainen huoli kohdistuu tässä tapauksessa ensisijaisesti omaan kotiseutuun Tenojoki-laaksossa, koska se määrittelee citysaamelaisten edustajana saamelaiskäräjien hallitukseen valittua kantelijan omaa identiteettiä. Saamelaiskäräjien jäsenillä on myös alueellisia tehtäviä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen puitteissa. Sopii kuitenkin kysyä, ovatko kantelijat ymmärtäneet Tenojoen lohenkalastuksen globaalin tason kysymyksenä, joka vie tarkastelun jokilaaksosta kauas Suomen rajojen ulkopuolelle, Jäämerellä tapahtuvaan Tenon lohen avomerikalastukseen asti.

Olen varsin varma siitä, että kantelijat tulevat vetämään vesiperän, koska neuvotteluissa norjalaisilla on kutuvaltiomandaatin perusteella ollut valta määrätä miten edetään, ketä kuullaan ja mitä asioita sopimuksessa ja säännössä muutetaan. Se, miksi norjalaisilla on tässä keskeinen rooli, johtuu siitä että valtaosa Tenojen lohen lisääntymis- ja poikastuotantoalueista sijaitsee Norjan puolella, Suomen rajojen ulkopuolella, jonne Suomen valtion tai Suomen puolen saamelaisten mandaatti ei yllä. Toisaalta Tenosta keväisin Jäämereen laskeutuneet lohen poikaset kasvavat saaliskokoon Jäämeren laajoilla kansanvälisillä merialueilla, joiden lohenkalastuksen säätelystä vastaa yksinomaan Norja yhdessä muiden Pohjois-Atlantin lohensuojelujärjestö NASCOon kuuluvien maiden kanssa. Lohen avomerikalastuksen säätelyä koskevien päätösten valmistelussa ei Suomi ole mukana ja tuskin Suomelta kysytään edes mielipidettä. Näistä syistä Suomen maatalousministeriöllä on Tenon sopimuksesta neuvoteltaessa ollut enemmänkin kuulijan kuin päättäjän rooli.

Kantelijat eivät ole ymmärtäneet sitä, että neuvotteluissa on vastuu kahdella suvereenilla valtiolla, mutta ei saamelaiskäräjillä, jonka toimivalta ei ulotu toisen valtion alueelle. Toisaalta saamelaiskäräjälaissa on tarkasti määritelty toimivallan rajat saamelaiskäräjille. Käräjälain mukaan valtiosopimusten valmistelu ei kuulu saamelaiskäräjien lainmukaisiin tehtäviin. Jos koko Tenojoen vesistöalueen lohenkiertoa katsotaan, niin jokikalastus on vain yksi osa siitä, suurin osa Tenon lohesta kalastetaan merkintöjen mukaan talvella silloin kun Teno on jäässä muualla kuin Tenossa, eli suurin osa hyötyjistä asuu Suomen rajojen ulkopuolella muualla kuin Tenojokilaaksossa. Norjalainen osapuoli joutuu näin ollen yhteen sovittamaan kaikkien ryhmien tarpeet neuvotellessaan Suomen kanssa Tenon uusista sopimusjärjestelyistä. Tätä kantelijat eivät näytä käsittävän kun he vaativat ministeriön neuvottelijoiden asettamista vastuuseen.

Lopuksi sopii kysyä olisiko lopputulos parempi jos saamelaiskäräjät saisi neuvotella yksin Suomen puolesta sopimuksen ja säännön sisällöstä. Mitkä ovat argumentit, joilla Norjan valtion edustajat saataisiin kannattamaan pelkästään saamelaisten vaatimuksia Tenon sopimuksen muuttamiseksi? Hyväksyisikö Norja pelkästään etnisyyteen perustuvat vaatimukset lohenkalastuksen varaamisesta yksin jokilaaksossa asuville saamelaisille?

 

Jouni Kitti