PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA

19.11

 

POLITIIKKOJEN SUURET PUHEET JA TODELLISUUS

Pinta-alaltaan suuren, mutta EU:n jäsenvaltiona mitättömän maan Suomen politiikkojen suuret puheet koskien USA:n presidentivaaleja, ovat herättäneet valveutuneissa kansalaisissa hämmästystä. Suomalaisten politiikkojen puheiden ymmärtäminen onnistuu ainoastaan siten, että tarkastelee suomalaisen median luomaa mielikuvaa maailman tilanteesta! Media on USA:ssa ja Euroopassa lähes yksinomaan muutamien suurimpien mediatalojen omistuksessa, joten uutisten lähteet ovat alkuperältään samoja. Suomalaiset politiikot ovat ottaneet voimakkaasti kantaa suorastaan rikollisen presidentiksi pyrkineen Hillary Clintonin valinnan puolesta, ymmärtämättä yksinkertaista tosiasiaa, kansa USA:ssa on valintansa tehnyt ja presidentti on Donald Trump!

Suomalaisten politiikkojen Venäjän vastainen toiminta on joutumassa EU:n Komission valitseman linjan vuoksi ristiriitaan USA:n presidentin Donald Trumpin poliittisen linjauksen kanssa. TTIP sopimuksen kaatuminen on järkyttänyt EU:n komissaari Cecilia Malmströmiä, mutta myös kokoomuksen johtoa. Trumpin valinta, vastoin suomalaisten politiikkojen “suuria puheita” on vakava varoitus asemaansa uskoville politiikoille Euroopan Unionissa ja Suomessa. Brexit oli seurausta EU:n puuttumisesta kansalaisten elämään kaikilla mahdollisilla elämän alueilla, erityisesti koskien EU:n Komission tukemaa maahantunkeutujien hallitsemattomia ryhmiä. Suomessa sisäministeri Paula Risikko on myös päästellyt suustaan sammakkoja ja ei ilmeisesti ymmärrä, että me emme opeta USA:n presidenttiä, hän päättää itse!

Presidentti Sauli Niinistön esikunta seuraa ilmeisen jälkijunassa maailman tapahtumia, mikä on hyvin selvinnyt Suomen Venäjään suhtautumisessa! Presidentti Niinistön tulee tietää, että Ukrainan tilanne ja siihen liitetty Venäjän vastaisten talouspakotteiden seuraukset, liittyvät suoraan USA:n järjestämään Ukrainan laillisen hallituksen kaatamiseen ja sisällissodalle otollisen maaperän luomiseen 2014. Arabi-kevään aloittaminen 2011 oli USA:n ja Israelin mestarillinen toimi, minkä jälkiä ollaan puhdistamassa tappamalla kaikki Irakissa, Syyriassa ja Libyassa toimivat terroristijärjestöjen johtajat. Euroopan Unionin maista Ranska ja Britannia olivat aktiiveja osallistujia laillisten hallitusten kaatamiseen, Irakissa, Egyptissä, Marokossa, Libyassa ja Syyriassa!

Syyrian osalta toiminta ei onnistunut Venäjän puututtua kansainvälisen oikeuden vastaiseen operaatioon presidentti Assadin hallituksen kaatamiseksi. Suomalaisten politiikkojen asema on erittäin erikoinen, sillä suomalaiset sotilasasiantuntijat ovat vaarallisessa tilanteessa kouluttaessaan Irakissa Peshmerga-taistelijoita, sillä kurdit ovat edelleen lainsuojaton kansa Arabi-maissa! Oman maan asioiden hoitaminen on johtanut Suomen valtion sellaiseen velkakierteeseen, että siitä selviäminen on mahdollista ainoastaan Euroopan Unionista eroamisen ja oman rahan käytöön oton kautta. Politiikoista presidentti Sauli Niinistö on ollut mukana tekemässä kaikkia niitä perustuslain vastaisia päätöksiä, joiden seurauksena Suomi on menettänyt vuonna 1917 julistetun itsenäisyyden, mikä toteutui Vapaussodan kautta 1918. Politiikkojen historian tuntemus on olematon, sillä ilman Vapaussotaa 1918 ja Tarton rauhaa 1920, emme olisi voineet toimia itsenäisenä valtiona vuoteen 1995!

Suomalaisten politiikkojen on syytä tarkastella Euroopan Unionin toimintaa kansallisvaltioiden tuhoajana ja etnisten ryhmien oikeuksien polkijana. Vihapuheen käsite on vastoin sananvapauden perusteita, sillä se on ainoastaan suunnattu Euroopassa elävän kristityn kantaväestön oikeuksien rajoittamiseksi! Arabi saa nimitellä kristittyä likaiseksi koiraksi ja huoran penikaksi, sekä surmata hänet leikkaamalla kurkun poikki, ilman politiikkojen asiaan puuttumista. USA:ssa on täydellinen sanan vapaus, sillä puheoikeus on perustuslain suojaama ja siksi niin yllättävää EU:n nykyiselle poliittiselle johdolle. USA:n presidentin vaaleissa käytettiin kovaa kieltä, mikä olisi Suomessa helposti tulkittu “vihapuheeksi”! On aivan eri asia tehdä rasistisia tekoja, kuten raiskata ja tappaa kristitty nainen, sen vuoksi, että hän on kristitty, mutta tätä asiaa ei haluta ymmärtää EU:ssa, kuten papin kurkun katkaisemista seurakuntalaisten edessä Ranskassa! Todellisuus kohtaa myös suomalaiset politiikot ja se hetki on karmaiseva!

 
Runo K. Kurko
puheenjohtaja