091221 - Paaterointia alamaisten parhaaksi

Poliisiylijohtaja Paatero on virkaan astuessaan ollut sanallisesti huolissaan yhteiskunnan syrjäytyneistä kansalaisista niin maaseudulla kuin suurissa asutuskeskuksissa. Paatero tosin puhuu yhteiskunnan syrjäytyneistä, aivan kuin suuri osa näistä ihmisistä olisi syrjäytynyt omasta vakaasta tahdostaan. Paatero on tietenkin oikeassa, kuinkas muuten, syrjäytyneitä on ilmiselvästi olemassa, mutta oikea termi, syrjäytetyt, on sopivasti piilotettu näpertelyretoriikan alle aikamoisella viekkaudella.

Huolenpito kansalaisten hyvinvoinnista ja palveluiden saatavuudesta on merkittävä kannanotto yhteiskunnassa vellovaan epävakauden, hermostuneen kireyden ja välinpitämättömyyden tilaan. Paateron tarkoittamia palveluita ovat kai poliisin tuottamat palvelut mutta ilmeisesti myös yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa tuotetut palvelut. On erityisen huomionarvoista, että Paatero välittömästi virkaan astuttuaan lisäsi poliisin toimenpiteitä kansalaisten turvallisuuden suhteen sisäasiainministeriön muiden viranomaisten kanssa, eikä aikaakaan kun koko viranomaiskirjo oli hyvässä yhteistyössä poliisin kanssa. Hän on myös tiukan mutta vain kansalaisiin, hallintoalamaisiin, kohdistuvan laillisuusperiaatteen kannattaja. Kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi tuleekin olla virkamiesten ensisijainen huoli, sillä kaikki nämä virkamiehet, korkeimmasta alimpaan, ovat kansalaisten palkkalistalla.

Poliisista on Paateron aikana hyvin nopeasti sukeutunut toimija yhteiskunnan kaikille osa-alueille, nuo meduusan lonkerot ulottuvat lasten neuvolasta vanhainkotiin ja kaikkeen siltä väliltä ehkä tuonpuoleiseenkin, tieto kansalaisen terveydestä, tele- ja pankkitiedot yms. voidaan varmaankin aivan lähitulevaisuudessa saada poliisin jokapäiväiseen käyttöön ilman kansalaisen tai nyttemmin vielä joidenkin tietojen osalta hidasteena olevan tuomioistuinlaitoksen hyväksyvää suostumusta. Poliisihan, palokuntien tavoin, on organisaatio, jonka perimmäinen päämäärä on tehdä itsensä tosiasiallisesti tarpeettomaksi. Molempien organisaatioiden mediaseksikkäille johtohenkilöille on tunnusomaista tietoisesti hillitä luontaista kykyään synnyttää kaaosta kansalaisten keskuudessa.

Paateron johtajantaito tuli selkeästi esiin Kauhajoen koulumurhien yhteydessä ja välittömästi tapahtuman jälkeen, jolloin hän epäitsekkäästi asettui tukemaan uhrien omaisia sekä poliisin suorittamia toimenpiteitä ja päätöksiä, hän erityisesti korosti valmiuttaan “selvittää” tapahtuma. Selvittämistähän nopeutti ja helpotti nykyaikainen tiedonsiirtotekniikka, jopa siinä määrin että vastaan tuli yksilöllinen vajavainen kyky hallita muistinvaraisesti tiedon tulvaa. Paaterolla näyttää siis olevan johtajuus hallussaan erityisesti nopeasti vyöryvien, lamaannuttavien kriisien aikana.

Paatero on toiminut em. tavoin muidenkin “uhkaavien” tilanteiden jälkeen kuten Humppilan tapauksessa, jossa poliisi ampui miehen hengiltä. Paateron virkakauden aikana poliisin aseenkäyttötilanteita “uhkaavaa” puukko-, lapio- tai pakenevaa “asemiestä” vastaan on ollut huomattavan monta, toisin kuin edeltäjänsä Markku Salmisen aikana. Markku Salminenhan oli poliisi, tunnettu ampuja, osallistui aikanaan aktiivisesti ampumakilpailuihin omistamallaan revolverilla (S&W Highway Patrolman .357Mag) ja oli varmasti ampumaansa viimeiseen laukaukseen asti revolveriampuja. On aivan kuin poliisin patoutuneita aseen käytöllisiä toimintatarpeita purettaisiin kuohuvan kosken lailla. Virassa olevan poliisinkin ilmeisesti tarvitsee erityisesti osoittaa harrastuneisuutta ja pitää henkilökohtaista virallista päiväkirjaa ampumisistaan. Tätä taustaa vasten on helposti ymmärrettävissä poliisin uusien tukiaseiden hankinta. Näiden aseiden avulla vaikutus kohteeseen saadaan nopeammin, tarkemmin ja mikä tärkeintä entistä kauempaa. Näin poliisi voisi lähitulevaisuudessa vakaasta tahdosta tai tahtomattaan toteuttaa nerokkaan yhteiskuntafilosofin J. Stalinin ohjetta: "kuolema ratkaisee kaikki ongelmat". Jorma Eton runoa mukaillen suomalaista ei erota toisesta suomalaisesta kuin kuolema ja poliisi, nykyisin molemmat tulevat sitten siinä samassa sinisessä paketissa.

Kaikilla poliisiylijohtajan toimilla näyttää olevan valtakunnan ylimpien laillisuusvalvojien hiljainen, varaukseton, hyväveli-hyväksyntä. Virkatointen arvostelijat leimataan rikollisiksi tai vaihtoehtoisesti yhteistyökyvyttömiksi. Onkin kysyttävä; johtaako Paatero todella poliisin toimintaa vai onko hän vain elämää suuremman näytelmän “hyväntahtoinen narri”? Näytelmän, jonka kulissien varjoissa häilyvät roolihenkilöt ovat tekemässä vaativaa taustatyötä “korkeamman voiman” tulevaisuuden tavoitteiden hyväksi.

Paaterolla on virkauransa alussa ollut myös kokemus poliittisen vaikuttajan roolista, Noormarkun kunnanvaltuuston puheenjohtajan tehtävät kolmen vuoden ajan, 1970-luvun alussa. Tämä johtajuuden aika on mitä ilmeisimmin jättänyt pysyvät jäljet paikallisten muisteihin, sillä vielä vuonna 2009 hänen johtamistaan ja toimiaan muistettiin lämmöllä ja erityisesti kokonaisarvostelun kohdalla mainittiin jotain elollisen olennon ravinnonkäytön kierteelle “työstetystä” lopputuotteesta. Totisesti, totisesti tuo oli kiusallista kuultavaa.

NRA:n hallitus